Sastamalan kaupungissa sijaitseva Ellivuori on vapaa-ajankeskus, jossa toimii mm. laskettelukeskus ja hotelli, lukuisine palveluineen. Ellivuoren alue sijaitsee luonnonkauniilla Rautaveden Salonsaaressa. Ellivuoren alue kehittyy ja kasvaa kovaa vauhtia, kun alueelle rakennetaan uusia kohteita.
LED-näytön avulla Ellivuori Resort viestii vierailijoille matkailun nykyisistä ja tulevista palveluista tehokkaasti. Näyttö kiinnitettiin olemassa olevaan pyloniin, jolloin saavutetaan mahdollisimman moni tietä ajava jo kaukaa. Hotellin mainosnäyttö on kiinnitetty sille korkeudelle, että se näkyy mahdollisimman pitkälle alueelle ajaville. Sopivalla korkeudella että erilaisista ajoneuvoista näkee LED näytön viestit selkeästi.
”Taulu on toiminut tosi hyvin!”
– Susanna Hakala, Liiketoimintajohtaja, Ellivuori
Susanna Hakala, liiketoimintajohtaja kertoi, että visuaalisuus ja liikkuvan kuvan hyödyntäminen on tuonut paljon lisää suunnitteluun ja mainosmateriaalin ideoimiseen. LED näyttö mahdollistaa mm. säätilatietojen lisäämisen näytölle, kuvat ja videot. Säätieto on tärkeä varsinkin talvella läheisen laskettelurinteen käyttäjille. Mainosvideon moninainen käyttö onnistuu myös LED -näytöllä. Se kertoo tulevalle asiakkaalle hetkessä enemmän videolla kuin tekstiä pystyisi tuottamaan ja näyttö. Videomuodossa yksi kuva kerkeää kertomaan enemmän kuin tuhat sanaa. ”Vaihtuvasisältöinen mainos on ihan eri asia kuin ”pahvitaulu””.
Myös mainosten vienti idean asteelta näytölle on vaivatonta ja nopeaa Campaign Management Systemsin (CMS) avulla. ”Ranskalaisilla viivoille tehdyt suunnitelmat saadaan nopeasti siirrettyä todellisiksi katseenvangitsijoiksi nopealla aikataululla.” Mainosaineisto voidaan päivittää etänä ja muokata tarvittaessa nopeasti tarpeen vaatiessa. LED näyttö tuo alueelle ja liiketoiminnalle uskottavuutta. Laite on jo itsessään viesti, että alue menee eteenpäin ja on mukana kehityksessä.
Jidokan puolelta asennus saatiin maaliin puolessa päivässä. Asiakkaan puolesta asennus ja järjestelmät on tehty niin, että käyttö on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta.